Mitä nyt?

Sairausloma alkoi perjantaina 3 marraskuuta. Sinä päivänä elämä muuttui taas. Se meni huonompaan suuntaan. Lopetin koulun ja jäin kotiin. Tulevaisuus näytti heikolta. Mä en enään tienny mitä mä teen mun elämällä. Mulla oli jotenkin tyhjä olo. Mä en pystyny nauttimaan tästä kaikesta. Mun elämää ympäröi pelkästään mun sairaudet. Ne esti mua elämästä. Mä en pystyny tekemään asioita mitä mä tein ennen. Se ei ollu oikeeta elämää. Päivät piteni ja piteni, eikä niissä ollut mitään sisältöä. Mä jouduin luopumaan taas jostain. Tällä kertaa se oli opiskelu ja kunnon tulevaisuus. Mun mieli särky taas kerran. Mä olin tullu takasin lähtöpisteessä.

Nyt tilanne on vähän muuttunu. Mulla on ollu aikaa miettiä mun tulevaisuutta ja elämää ylipäätään. Masennus on vähän helpottanu ja on muutenkin vähän parempi olo. Täysin terve mä en silti vielä oo. Mä myös alotan opiskelun uudestaan, mutta eri linjalla. Mä toivon, että tällä kertaa menis vähän paremmin ja saisin mun elämän kuntoon. Tai oikeestaan mä en enään uskalla toivoo mitään. Mä pelkään liikaa, ettei tääkään toteudu. Mä haluisin, että edes joskus joku asia toteutuis. Tällä hetkellä elämä menee hitaasti eteenpäin ja mä oon päivä päivältä onnellisempi. Ehkä vielä joku päivä mä pystyn päästämään tästä kaikesta irti ja voin unohtaa tän kaiken. Vielä ei oo sen aika.