Missä on kevät?

Lumi pääsi yllättämään. Aamulla herätessä maa oli taas valkoinen lumesta. Lunta satoi vielä aamulla lisää, mutta nyt sen onneksi loppunut. Miksi lunta piti vielä tulla? Kevät oli jo pitkällä. Ruoho näkyi lumen alta sekä kukat olivat alkaneet jo kukkimaan. Aurinko paisto ja sen lämmön pystyi tuntemaan iholla. Nyt se kaikki on taas lumen alla. Toivottavasti tää oli viimeinen kerta kun lunta satoi. Kevät vois alkaa kunnolla. Viikonlopun lämpö muuttaa lumen vedeksi ja se varmaan tulee jäätymään yön aikana maahan kiinni. Kaapista pitää taas ottaa talvitakki uudelleen esille. Juuri kun pystyi vaihtamaan takin ohuempaan. Lenkkarit pitää vaihtaa takaisin talvikenkiin sekä nilkat piilottaa. Missä on kevät?

Kaikki kuvat on otettu aamupäivällä. Nyt lumi on jo onneks vähän sulanu.

Pieni toive joka muuttui suureksi

Kävelet yksin, pimeässä. Et näe mitään muuta kuin pari olematonta tähteä taivaalla. Musiikki soi korvissa sekä kyyneleet valuvat silmistä. Et pelkää vaikka kaatuisitkin oksaan tai kompastuisit kuoppaan, koska olet jo kaatunut. 

Veri valuu kädestä, mutta ei sillä ole merkitystä, ei enään. Anna sen vain olla niin kaikki on paremmin. Kävelet ja katselet ympärillesi, mitään ei näy. Tuntuu kuin olisi jo kuollut, ei mitään ympärillä, pelkkää mustaa, rauha ja helpotus. 

Auto ajaa ohi ja olet taas todellisuudessa. Haluat kuolla ja olla rauhassa yksin. Miten maailmassa enään voi elää jos pelkää jokaista nurkkaa ja on väsynyt kävelemään eteenpäin. Et enään jaksa, luovitatko? Vaikea kysymys valtaa koko pään ja naurahdat ajatukselle. "Mitä helvetin väliä sillä on jos olen poissa?" Kysyt itseltäsi ja tunnet kuinka lämmin veri pysähtyy. "Ehkä niistä olisi pitänyt vain tehdä syvemmät." Sanot itsellesi ja katsot pettyneenä kättäsi.

Tekee mieli huutaa, tekee mieli juosta pakoon todellisuutta ja hypätä pois, mutta mistä saisin sen voiman hypätä? Olen liian heikko, liian hauras ja olematon tekemään mitään. "kuole paska, susta ei ole mihinkään." Huudat melkein itsellesi ja lisää verta alkaa valumaan. Hetkellinen rauha ei kestänytkään niin pitkään kuin ajattelit. Teet uuden viillon ja toisen heti sen perään.
Katsot kätesi uusia ja vanhoja viiltoja. Tunnet olosi epäonnistuneeksi ja teet uuden viillon. Ei sillä enään ole väliä, tehty mikä tehty. Ne eivät poistu kehostasi koskaan. Ne pysyvät siinä ihan kuin niillä olisi jokin merkitys. Ehkä onkin?

Katsot ympärillesi ja tuntuu kuin jokin olisi lähellä, joku joka aiheuttaa kaiken tämän ja ohjaa sinua huonommalle tielle. Et näe enään valoa, vaan suljet silmät. Vedät viimeisen viillon valtimon kohdalle. Annat sen valua niin kauan kuin sinusta on voimia enään jäljellä. Pieni hymy leviää kasvoillesi. Olet yksin, olet rauhassa.

Puristat kirjettä kädessäsi ja kyynel tipahtaa poskelta. Kirje on anteeksipyyntö parhaalle kaverillesi.
"Hei, nyt kun luet tätä olen jo poissa, ehkä paremmassa paikassa. En ole varma, mutta sen haluan sanoa, että en olisi selvinnyt näin pitkälle ilman sinua. Autoit minua joka päivä, jokaisen askeleen ja autoit minua näkemään pienen ilon. Kiitos. Mutta nyt annan sinun olla rauhassa. Sinun ei enään tarvitse huolehtia minusta. Muista että tämä oli minun päätös ja itse halusin tämän tapahtuvan. Turha tätä on surra. Tehty mikä tehty. Kiitos kaikesta ja nähdään ehkä seuraavassa elämässä."

Hengityksesi pysähtyy ja hymy jäi kasvoille. Kuolit onnellisena. Toiveesi toteutui.

Muistojenlaatikko 2017

Päätin tänä vuonna tehdä tälläsen muistojenlaatikon, jonne laitan huomion arvoisia päiviä muistiin. Voin sitten vuoden lopussa muistella tätä vuotta. Oon ennenkin tehny tälläsen laatikon (toi on oikeesti purkki), mutta siitä on aikaa. Tää on kiva tapa muistella vuotta. Tolla tavalla muistaa vuodesta kaikki tärkeet päivät.

Tein ton muistojenlaatikon vanhaan karkkipurkkiin. Mä halusin tehä sen tohon purkkiin, koska se oli niin kivan värinen. Sen voi oikeestaan tehä mihin haluaa. Pieni pahvilaatikko toimii myös todella hyvin. Sen voi koristella sitten kauniiks. Mä en oo koristellu tota mun purkkii mitenkään, koska mun mielestä se on tosi hyvä tollasenaan. Sinne laatikkoon sitte laitetaan lappuja jossa lukee päivämäärä sekä se tärkee päivä.

Mulla on vasta kolme lappuu purkissa, koska tänä vuonna ei oo vielä ehtiny tapahtuu juuri mitään. En vielä kerro mitkä ne muistot on. Ajattelin sitten vuoden lopussa avata ton purkin ja kertoo tänne blogiin mitä kaikkee mun vuodessa on tapahtunu. Yritän tallettaa jokaisen tärkeen muiston tohon purkkiin. Toivottavasti muistaisin laittaa ne päivät tonne.

Elämä aakkosittain

A: aurinko, paistaa hyvin harvoin mun huoneeseen.

B: banaani, lempi hedelmä.

C: cactus, oma suosikki kasvi.

D: d-vitamiini, syön päivittäin.

E: elämä, mulla on sentään elämä jota elän.

F: flamingo, hienon näköisiä eläimiä. 

G: geisha, oon joskus halunnut olla.
H: happi, tarviin sitä joka päivä ja yö.
I: ilma, sitä ei pysty näkemään.
J: järjestelmäkamera, omistan.
K: kuolema, tappaa ihmisen hengiltä.
L: liha, en syö, koska oon kasvissyöjä.
M: Muru, mun paras ystävä.
N: nainen, edustan tätä sukupuolta.
O: opettaja, opettaa mua koulussa joka päivä.
P: piruetti, teen niitä jatkuvasti.
Q: Queen, mun lempi bändi.
R: riisipuuro, rakastan sitä yli kaiken.
S: sosiaali- ja terveysala, meen opiskelemaan alaa ens syksynä.
T: taide, tykkään jonkkin verran.
U: uni, tarviin paljoin unta.
V: Veera, mun oma nimi.
W: walt disney, mun lapsuus.
X: xylitol, syön vaikka en sais.
Y: yö, Sillon yleensä nukun.
Z:?
Å: Åland, en oo koskaan käyny.
Ä: äiti, on kyllä mulla.
Ö:?

Naistenpäivä

(Kuvat weheartit)

Taas se alottaa blogin

Taas mä alotan blogin. Tää on varmaan miljoonas kerta, kun alotan blogin uudestaan. Mä oon alottanu monta blogia, mutta ne on tyssäny siihen alotukseen. Suurin syy siihen on varmaan ollut motivaation puute. Nyt mulla on kuitenkin toinen asenne tähän blogiin. Tää blogi on ollu mulla jo jonkin aikaa, mutta poistin kaikki tekstit. En ollu tyytyväinen niihin postauksiin, joten halusin alottaa alusta puhtaalta pöydältä.

Voisin kertoo ensi vähän ittestäni. Elikkäs oon 16-vuotias tyttö. Asun pk-seudulla. Elämä ei oo mitään ruusuilla tanssimista, ei oo ollu pitkään aikaan. Oon kerenny mun lyhyen elämän aikana kokemaan jo paljon kaikkenlaista. Tällä hetkellä mun arjessa on mukana psyykkisinä sairauksina  ahdistu-/paniikkihäiriö.

Ulkonäöllisesti voin kertoo, että mulla on blondit lyhyet hiukset ja oon pituudeltani todella lyhyt (158cm).  No ne on vaan numeroita. Luonteeltani on aika hiljanen ja ehkä vähän ujo, mutta sitte kun suutun niin suutun ihan kunnolla. Mulla on vähän ongelmia mun vihanhallinnan kanssa. Voin siis sanoo, että ulkokuori ei kerro kaikkee. Muhun on kuitenkin helppo tutustuu. Oon ihan mukava ihminen. Lupaan sen.

Tähän väliin voin myös kertoa sen, että multa löytyy koira. Rodultaan se on havannankoira. Muru tulee varmaan näkymään mun blogissa monta monta kertaa. Onhan se mun paras ystävä. Voiko koira olla ihmisen paras ystävä? Kai se voi.

Blogista sen verran, että kirjotan tänne kaikesta. En varmaan tuu kirjottamaan tänne ihan joka viikko, mutta yritän ainakin kerran kuukaudessa. Joten jos haluut pysyy mukana mun elämässä, niin jatka ihmeessä blogin seuraamista.