sunnuntai 19. elokuuta 2018

Weekend

Weekend on nyt ohi. Hyvät festarit oli. Kaikki artistit oli aivan loistavia. Kiitos kaikille! Olin ainoastaan lauantaina weekendeillä. Päivä oli hyvä, mutta kuuma. Onneksi pieni sade auttoi. Tunnelma oli katossa koko illan. Näin mun lempi artisteja mm. Hardwellin, David Guettan sekä Macklemoren. Ainoa miinus oli, että käteisellä ei pystynyt maksamaan mitään. Kaikki tuotteet ja juomat piti maksaa rannekkeilla. Tyhmänä mä en ollut ladannut rannekkeeseen yhtään rahaa, joten ostokset jäi sikseen.

Viimeinen keikka loppu Klo: 00:00. Tultiin sieltä suoraan kotiin. Matka kesti kylläkin jonkin verran, koska jouduttiin kävelemään pidempi matka mitä luulin. Ei löydetty oikeaa bussipysäkkiä, joten jouduttiin tulla ratikalla keskustaan ja sieltä kotiin. Jalkoihin sattui, joten matkan teko oli hieman vaikeaa.

Nyt mulla on paikat ihan kipeinä. Tanssin ja lauloin koko illan. Kurkku on kipeä ja ääni on mennyt sekä jalkoihin sattuu. En kuitenkaan vaihtais mitään. Ilta oli aivan huikea. Lepäilen vaan tän päivän ja yritän saada äänen takaisin. Hyvä puoli tässä on kuitenkin se, että alkoholia ei tullut juotua. Eli en pode huonoa oloa.

Weekend nähdään myös ensi vuonna!


Maisemat oli kauniin näköiset. Aurinko laski meren taakse. Pelkkien veneiden sekä talojen valot näkyi. Ilta hämärtyi oikein kauniisti. Meri toi pientä viileyttä iltaan, mikä teki hyvää kuuman päivän jälkeen.

Ihana yhteisselfie. Mulla oli letit sekä sininen shortsipuku päällä. Olin valinnu valkoset kengät, mikä ei ehkä ollu mikään paras valinta. Illan jälkeen ne olikin ruskeet. Hiukset oli hyvä laittaa kiinni, koska tanssiessa ne olis muuten tullut silmille.

Tässä vielä lyhyt video illasta. Tää laatu ei oo mikään paras, koska särinä on niin kova. 

sunnuntai 5. elokuuta 2018

Summer bucket listan purku


Tehdyt jutut:
1. Käy Suomenlinnassa. Siitä teinkin just postauksen. Tää reissu pitkittyi jonkun syystä. Yritin jo kesän alussa mennä sinne, mutta mulla ei ollut ketään kaveria joka ois voinut lähteä.

2. Mene piknikille. Tää tapahtu kanssa Suomenlinnassa. Eväät oli hyvät. Siitä löytyy kuvia Suomenlinna postauksesta.

3. Käy baarissa. Juu tää tapahtu mun papan luona. Käytiin terassilla, minkä voi lukea baariksi. Olin kyllä ennenkin juonut alkoholia. Siinä samalla katsottiin tyyntä järveä. Ilta ja tunnelma oli ihana.

4. Kuvaa auringon lasku. Kuvasin tän oikeestaan kahteen kertaan, ensin Suomessa ja sitten Kreikassa. Toisen kuvan laitoin snäppiin, joten se on jo hävinnyt. Kreikan auringonlasku oli todella hieno paikan päällä.


5. Mene telttaretkelle. Tästä mainitsinkin edellisessä postauksessa. Olin siis iskän ja Murun kanssa retkeilemässä Porvoossa. Muuten oli ihan kivaa, kunnes yö koitti. Nukkuminen oli ihan kauheeta. Makuupusseissa nukkuminen ei oo mun juttu.


6. Kokeile uusia/outoja ruokia. En kokeillut mitään outoja ruokia vaan oikeestaan uusia. Iskä esim. grillas ruokia joita en ollut ennen syönyt. Söin myös Kreikassa uusia ruokia.

7. Käy keilaamassa. Kävin mun kaverin kanssa keilaamassa Saimaalla. Oon todella huono keilaaja, joten hävisin molemmat kerrat. Onneks tunnelma oli silti hyvä.

8. Syö aamupala ulkona. Tää tapahtu todella monta kertaa. Syötiin joka aamu kreikassa ulkona, koska oli ihanan lämmin heti aamusta. Suomessa tuli myös lämmön takia syötyy monia kertoja ulkona.

9. käy minigolfaamassa. Kävin mun kaverin kanssa läheisellä radalla. Oli hauska, mutta kuuma päivä. Oltiin molemmat ihan punaisia pelaamisen jälkeen. Pärjättiin molemmat ihan hyvin. En muista kumpi voitti.

10. Pidä peli ilta. Pelattiin iskän kanssa monopolia koko ilta. Se on aina ollut mun lempi peli. Hävisin pelin, niin kuin aina. Mä oon todella huono rahojen kanssa, joten ostin itteni vararikkoon.

11. Pidä Disney-leffa maratooni. Katoin kolme leffaa putkeen. Kai toikin on jo maratooni. Katoin Lumikin, High school musical 3 sekä Nemoa etsimässä. Kaikki on hyviä leffoja.

12. Kuvaa video kreikasta. Kuvasin, mutta siitä tuli niin huono. Mun kameralla saa otettua parempia kuvia, kuin videoita. Tässä se kuitenkin on.


Jutut joita en saanut tehtyä:
1. Näe pandat. Ne on Helsingistä aivan liian kaukana, joten tätä ei koskaan tapahtunu.

2. Mene vaatteet päällä kaatosateeseen. Niin kuin tiedätte tänä kesänä ei satanut kertaakaan. Tää jäi nyt välistä tänä kesänä.

3. kirjoita pulloposti. En vaan muistanut tehdä tätä. Piti tehdä tää Kreikassa.

4. Käy iltauinnilla. Tääkin vaan unohtui. En saanut aikaiseksi mennä, joten ehkä sitten ensi kesänä.

5. Tee hiekkalinna. Tää piti suorittaa Kreikassa, mutta jäi.

6. Tutustu uusiin ihmisiin. Ei ollut mitään tilaisuutta missä tutustua. Pitää odottaa koulun alkuun.

7. Mene koko päiväksi kumpulaan. Kävin kyllä stadikalla kesän alussa, mutta kumpula nyt jäi.

8. Käy pyöräretkellä. Olis pitänyt käydä, mutta en vaan saanut tätä aikaseks.

9. Kerää simpukoita. Kreikassa ei ollut simpukoita missään. Koko ranta oli täynnä kiviä. Etin kyllä joka paikasta.

perjantai 3. elokuuta 2018

Taas kouluun

6.8 alkaa koulu. Alotan taas koulun uudestaan. Tuntuu, kuin joka vuosi mä vaihtaisin alaa tai koulua. Nyt mä pidän tästä suunnitelmasta kiinni ja aion suorittaa itselleni ammatin. Vähän aikaa sitten mä kerroin hakeneeni kuvallisen ilmaisun linjalle. En kuitenkaan päässyt sinne, mikä harmitti todella paljon. En päässyt opiskelemaan mun unelma ammattiin. Sen sijaan pääsin lääkealan linjalle. Se ei ehkä ole mun unelma ammatti, mutta hyvä ammatti silti. Tärkeintä tässä kuitenkin on se että pääsin kouluun sisään. Nyt voin jatkaa elämässä eteenpäin. Toivotaan, että tästä vuodesta tulee hyvä. Pidetään sormet ristissä.

Aina mua jännittää jollain tavalla aloittaa uudessa koulussa. Ei siinä oo mitään jännitettävää, mutta silti. Kaikkia jännittää vaikkei sitä huomais. Pari ensimmäistä päivää mulla menee aina jännittäessä. Se menee kyllä ohi, kun saa tutustua muihin. Olis kiva saada uusia kavereita koulusta, koska kavereita ei voi koskaan olla liikaa. Katotaan miten käy.

Kesäloma meni tänä vuonna todella nopeasti. Päivät vaan hupeni. Kerkesin tehdä vaikka mitä. Tärkein tapahtuma on kuitenkin vielä tulossa, Weekend festarit. Sitä odotan kyllä innolla. Tänä kesänä oli ihanan lämpimiä päiviä. Grillattiin, käytiin uimassa sekä vietettiin paljon aikaa ulkona. Toivottavasti yhtä lämmintä olis ensi kesänä. Vielä on pari päivää kesälomaa jäljellä. Nautitaan niistä päivistä vielä kun voidaan.

Hei milloin teillä alkaa koulu ja aloitatteko uudessa vai jatkatteko vanhassa koulussa?

Tässä vielä kuvia mun kesälomasta:

Tässä ollaan nauttimassa lämpimästä kesäillasta. Juostiin Murun kanssa nurmikolla. Muru rakasta vapaana juoksemista. Iskä juoksi sen kanssa.


Oltiin viikon verran Kreikassa. Se oli kyllä hyvä matka. Sen jälkeen oli sitten hyvä viettää loppu kesä Suomessa. Rusketuin oikein kunnolla matkan aikana. Ainoa miinus matkassa oli sade ja ukkonen.

Käytiin myös Saimaalla. Oltiin sielä viikon verran mun kaverin ja perheen kanssa. Kivaa oli. Grillattiin, käytiin keilaamassa ja pyöräiltiin.


Kävin myös Porvoossa telttailemassa. Kaupunki oli kyllä kiva. Muuten se retki ei ollu parhaimmasta päästä. Nukkuminen oli ihan kauheeta. Selkään sattu ja tuli heräiltyy yön aikana.

keskiviikko 1. elokuuta 2018

Suomenlinna ja piknik

 Vietin tänään viimeisiä lomapäiviä. Käytiin äidin kanssa Suomenlinnassa. Paikan päällä olisi kyllä viihtynyt kauemminkin, jos ei olis ollut niin kuuma. Turisteja oli vaikka kuinka paljon. Koko paikka oli ihan täynnä. Maisemat näytti ihan samalta, kuin monia vuosia sitten. Siitä on aikaa, kun mä oon viimeksi käynyt Suomenlinnassa. Ei jaksettu siinä kuumuudessa kiertää koko saarta. Käytiin vaan tärkeimmät kohdat. Mukava päivä oli. 

Alunperin piti ottaa myös Muru mukaan, mutta ei se olis jaksanut kävellä tuolla. Parempi oli jättää se kotiin viileeseen. Ehkä ensi kerralla Muru pääsee myös mukaan. 


 Merellä purjehti monta purjevenettä. Se oli kyllä hieno näky. Yritin ottaa niistä hyvää kuvaa, mutta valitettavasti ne oli liian kaukana. Koko Suomenlinnan ympärys oli täynnä veneitä. En oo ennen nähnyt niin montaa venettä yhtä aikaa vesillä. 

 Vähän läheltä otettu kuva, mutta tää olis paras otos. Oli liian aurinkoista, joten mulla oli aina silmät kiinni tai valo tuli huonosta kohtaa. Tää saa nyt kelvata. Olin tänään meikittömällä naamalla liikenteessä. 


Syötiin eväät kukkulalla, jossa oli ihanat maisemat. Eväinä oli mansikoita, herneitä, valkohomejuustoa, nutellaa sekä croissantteja. Tää oli kyllä hyvä brunssi. Eväät maistu todella hyviltä. Tän jälkeen oli hyvä jatkaa matkaa. 

Istuskeltiin siinä hetki ja nautittiin päivästä. Ei jaksettu heti lähteä syömisen jälkeen kävelemään. Katottiin purjeveneitä sekä ohikulkevia turisteja. 

Tässä on vielä kuninkaanportti. Tää oli ihan uus paikka mulle. Ei jaksettu kuitenkaan kiertää sinne asti. Nappasin kuvan vähän kauempaa. 

lauantai 7. heinäkuuta 2018

Tunteettomat tunteet

Mulla on ollu outo olo nyt pari päivää. Ahdistaa tuntemattomasta syystä. Mä en oo ollu oma itteni. Kaikki on pielessä. Mun päässä on aikapommi, joka tikittää. Kohta se räjähtää. Mä pystyn tuntemaan sen. Mun sydän hakkaa täysiin rinnassa. Mun on vaikee elää. Yöt menee miettiessä pakoa parempaan elämään. Mä en jaksa enää kärsii. Mun elämä on selviytymistä päivästä toiseen. Mä en haluu istuu tässä enää 50 vuoden päästä. Mitä mä teen elämällä, jossa ei oo iloo. Mä kärsin joka ikinen päivä.


Mä oon ajatellut asioita aivan liikaa. Ne on mennyt puhki ajattelusta. Mä oon pilannut jopa mun hyvät muistot. Ei mulla oo mitään mitä ajatella. Mun pää on ihan tyhjä. Mulla on yksinäinen olo. Mä en kestä mun elämää. Kauheeta, mutta totta. Mustaa joka puolella. Joka päivä mä kävelen pimeessä, enkä tiedä mihin päädyn. Reitti alkaa jo tuntua tutulta, mutta aina tulee jotain uutta eteen. Uusi on vaikea sana mulle. Mä en osaa käsitellä uusia asioita, niin kuin niitä pitäisi. Se tua ongelmia mun joka ikiseen päivään. Silti mä oon vielä täällä. 

perjantai 29. kesäkuuta 2018

Kesäkuun kuunnelluimmat biisit

Taas on yksi kuukausi melkeen loppunut. On aika katsoa taakseppäin ja fiilistellä biisejä joita on tullut kuunneltua eniten. Löysin taas uusia biisejä listalle, mikä on tietysti kiva. Mitä biisejä te kuuntelitte viime kuussa eniten? Kertokaa ihmeessä tonne alas. Lista johon lisään biisejä on aina sama. Sieltä löytyy vähän kaikkee. Käykää ihmeessä katsomassa lista tästä. Saa myös seurata, jos siltä tuntuu. Mennään nyt fiilistelemään näitä biisejä.

tiistai 26. kesäkuuta 2018

Päiväkirjamerkintä la 27.5.2017

"Mä en tiiä, et mitä mun pitäis ajatella. Miks jätkät ei voi sanoo suoraan, jos ne ei oo kiinnostuneita tai jos ne on. Onks se niin vaikeeta? Vertti (nimi muutettu) on antanu jotain merkkei, mut en kuitenkaa oo ihan varma. Haluisin kuulla silt suoraan mitä se ajattelee musta. Tommonen vihjailu ei oo kivaa. Ei se kuitenkaa oo kiinnostunu musta siinä mielessä. Miks kukaan nyt olis. Me ei olla edetty yhtään mihinkään. 
Se ei oo sanonu kertaakaa mua nätiks suoraa. Pientä vihjailuu on kyl ollu. Mä en tiiä, et pelkääks se omia tunteitaan vai mun reaktioo. Mä haluisin, et jätkät sanoo suoraan mitä ne ajattelee. Mä haluun kuulla Vertiltä suoraan, et mä oon nätti tai mukava. Ehkä mä en sit oo, ku se ei oo sanonu mulle kertaakaan noita. Vähän epäilyttää tää meijän juttu. Ehkä se kaipaa vaa juttuseuraa eikä muuta. Mun tietääkseni se on kuitenki sinkku."

sunnuntai 24. kesäkuuta 2018

Runoja vuosien takaa

Tähän alkuun mä haluun sanoo, että nää runot on joitakin vuosia vanhoja. Mä löysin nää mun vanhasta päiväkirjasta. Nää ei oo mitään parhainta laatua. Mä en oo myöskään mikään hyvä runojen kirjoittaja. Ehkä vielä joku päivä mä saan hiottuu mun runoista paljon selkeempiä. Nää runot on vähän tönkköjä. 

"Tuuli kuiskaa korvaasi sä oot arvoton
Joka kerta, kun tuuli osuu korvaasi kuulet sen saman lauseen
 Luulet sen toistavan samaa lausetta vaikka se on hiljaa"

"Hiljaisuus on rauhallinen ja ihana asia
Sitä vain kuulee, niin harvoin
Pään sisällä kaikki riitelee ja huutaa
Se rikkoo hiljaisuuden"

"Haluaisit elää, mutta et voi
Jokin estää sinua
Se tuntuu aivan kauhealta
Polte rinnassa sekä päässä
Haluaisit saada sen ulos
Joudut maksamaan hengelläsi, muuten et saa sitä koskaan pois"

"Kyynel silmäkulmassa
Elämä hajalla
Kaikki pielessä
Mytty täynnä roskaa, mutta ei roskista missään"

"Sade huuhtoo kaiken pois
Elämä huuhtoutuu sen mukana
Arvoton, kylmä sekä kova
Ei sitä kukaan jaksa
Vähitellen kaikki hiipuu pois
Kylmä totuus vain jää"

"Ääni päässä käskee satuttamaan
Se suorastaan pakottaa
Sitä vastaan on vaikea taistella
Se on liian kova vastus
Se on kuitenkin vastus, joka pitäisi kukistaa"

keskiviikko 13. kesäkuuta 2018

Päiväkirjamerkintä ke 28.6.2017

"Kielikurssi on nyt ohi. Hyvä matka oli. Tietysti valitettavaa löytyy. Mä en jaksa puida niitä enää. Sain kavereita matkalta. Niihin oli ihan sika kiva tutustuu. Onneks en jääny yksin. Tutustuin kolmeen ihanaan ihmiseen. Oli kiva saada uusia kavereita. Toivottavasti pidetään vielä yhteyttä ja nähdään vielä. Matkalla ei tapahtunu mulle mitään erikoista. Tanssin kyl ihan hulluna. Se oli kivaa. Rusketuin jonkun verran sekä paloin. Mun olkapäät palo, mut ei onneks pahasti. Uin joka päivä, koska siel oli tosi kuuma. Kuumin päivä oli eka lauantai. Sillon oli jotain 36 astetta. Shoppailin vaatteita ittelleni. Paljon kaikkee tuli tehtyy. Rahan arvonen matka oli. Tykkäsin! Menisin uudestaan, jos en jännittäis englannin puhumista noin paljoo. Voin siis suositella. Paras matka millä oon ollu. Sain olla ilman vanhempii. Se teki myös matkasta hyvän. Nyt on muistoja. Tää kesä on alkanu hyvin. Toivottavasti loppuu yhtä hyvin."

Tästä voit vielä lukea postauksen kielikurssista, jos kiinnostaa. Sieltä löytyy koko matka kokonaisuudessaan. 

sunnuntai 10. kesäkuuta 2018

Viikon miinukset ja plussat

Pitkästä aikaa olis vuorossa viikon miinukset ja plussat. Siitä on kauan, kun mä oon viimeks tehnyt tälläsen postauksen. Postauksen ideana olis siis kertoo mitä hyvää ja huonoa tällä viikolla on tapahtunu. Huonoja asioita tapahtu tällä viikolla valitettavan paljon. Hyvät asiat jäi vähiin tällä kertaa. Toivottavasti ens viikko menee vähän paremmin. Kyllä se elämä alkaa vielä joskus hymyilemään.

Alotetaan plussista:
+ Puhuin mun tunteista
+ Kävin vamoksessa

Sitten olis miinusten vuoro:
- Satutin itteeni
- Mua ahdistin todella paljon
- Makasin myös masentuneena vaan sängyssä
- Söin vähän huonosti koko viikon
- En jaksanu siivota mun huonetta

lauantai 9. kesäkuuta 2018

Mitä tapahtuu?

Ärsyttää olla minä. Mä en kestä tätä. Mä pelkään omaa mieltäni. Nää ajatukset tappaa mut. Mun on vaikee hengittää. Sänky tuntuu houkuttelevalta. Mä haluisin jäädä tähän vaan makaamaan. Tuuli osuu ikkunoihin. Samalla se rikkoo mun ajatukset. Mä pelkään itteeni ja tätä maailmaa. Mä haluun pois täältä. Kaikki on ihan sekasin. Vaikee tunnistaa mikä on omaa. Tuntuu niin vieraalta. Ei tää oo mun kroppa eikä mieli. En mä viiltele tai ajatellu tappaa itteeni. Joku muu ajatteli tehdä ne mun puolesta. Se ohjaa mun käsiä. Se pakottaa mut tähän. Mä yritän taistella vastaan. Välillä se on niin helppoa. 

Tällä hetkellä kaikki tuntuu niin vaikeelta. Mä en oo enään mun omassa kropassa. Mä katson maailmaa sen ulkopuolelta. Tuntuu niin oudolta. Mä näytän vieraalta. Mun on vaikee tunnistaa itteeni. Mun ulkokuoressa on halkeemia. Mä yritän korjata niitä, mutta liian myöhään. Niitä on vaikeempi korjata, kun mä luulinkaan. Ehkä niitä ei pysty enään korjaamaan. Pari laastaria sinne tänne. Ne peittää halkeamat, mutta ei korjaa niitä. Vaan mä voin korjata kaiken, mutta miten.

keskiviikko 6. kesäkuuta 2018

Kaikki menee aina pieleen

 Mulla on outo olo. Mun masennus haluu muistuttaa ittestään. Miks se ei vaan voi lähtee pois ja jättää mua rauhaan. Tuolla takaraivossa se asuu. Välillä se tulee esille. Se haluu vetää mut alas. Mä en haluis taas vajota pohjalle asti. Mitä mun pitää tehä, että tää tunne lähtee pois? Tätä mä kysyn itseltäni, mutta mä en osaa vastata. Mä yritän kuitenkin pitää toivon, jos sen avulla pääsis pois tästä kaikesta. Mulla on suuri turhautumisen vaara. Tää elämä ei oo aina mennyt niinkuin mä haluan. Meneekö edes kenenkään elämä suunnitelmien mukaan? Masennus haluais mut takas, mutta mä en oo vielä ottanut ehdotusta vastaan. Jos mä meen takas vanhaan, niin mä joudun luopumaan mun elämästä. Mulla ei oo ehkä valinnanvaraa. Mun pää haluu takas, mutta sydän ei. Mä vajoon sinne hiljalleen. 

Mun sisällä vyöryy kaikki tunteet. Tää on ihan kauheeta. Mun ulkokuori hajoaa. Sattuu joka puolelle. Mä en kestä tätä kaikkee. Mä haluun pois tästä todellisuudesta. Mä oon niin väsyny. Tää on tunne jota mä en haluu, että kukaan joutuu kokee. Mä haluun vaan sulkee mun silmät tältä kaikelta. Mä en enään osaa auttaa itteeni. 

Mun ahdistus on ollut pahinta mahdollista laatuu viime aikoina. Löin taas päätä ja jalkoja seinään. Mä kärsin todella paljon. Alennuin sitte pahimpaan. Mä en ees haluu sanoo sitä sanaa. Mua itkettää ajatella sitä. Mä yritin taistella monta tuntii. Pää ei vaan kestäny. Siitä ei syntynyt mitään hyvää. Kaikki meni hetkessä pilalle. Mä haluisin pyyhkii kaiken pois, jos se olis mahdollista. Ilmeisesti mun mieli on liian sairas. Tää sairas mieli pitää saada pois mun päästä, mutta miten. Mä haluisin vaan parantuu. 

Elämä lipuu ohi.
Kaikki näyttää niin tyyneltä, mutta totuus on toinen. 
Sisällä mieli huutaa. 
Se yrittää päästä ulos.
Ulkokuori särkyy.
Se ei enään pysty pitämään asioita sisällään.
Kaikki särkyy. 
Elämä menee sekaisin.
Loppu on lähellä.
Se rikkoo kaiken lopullisesti.

keskiviikko 23. toukokuuta 2018

Perus tiistai päivä mun mukana

Klo: 06:50 soi herätyskello. Mä herään aina tuntia aikasemmin ennen kun bussi tulee. Mun bussi tulee klo: 08:20. Vamos alkaa vasta ysiltä. Mulla on siis hyvin aikaa aamulla hoitaa itteni kuntoon. Mulla on vamosta vaan maanantaina, tiistaina sekä keskiviikkona. Muut päivät on vapaata.


Mä näytän aivan ihanalta just heränneenä. En kehdannut ottaa kuvaa mun naamasta. Hiukset on ihan pystyssä. Tässä näkyy myös mun kesä yöpuku. Noi shortsit on mulle vähän isot, mutta ei se haittaa. Toi paita on valehtelematta ala-asteelta asti. Se on vaan kutistunu.

Mulla on noin 10 minuuttia aikaa syöttää Muru ja viedä se ulos. Aamulla ei oo aikaa pitkälle lenkille, joten me käydään vaan talon takana. Tärkeintä on, että Muru saa tehtyä tarpeensa.

Sitte on vuorossa meikkaus ja hiusten laitto. Mä oon myös samaan aikaan tietokoneella, kun mä meikkaan. Tässä näkyy kaikki mitä mä laitan naamaani. Mä meikkaan ainoastaan mun kulmat ja ripset, koska laiskuus. Kesäisin ei oo myöskään kiva laittaa meikkivoidetta mun rasvaiseen naamaan.

Mä en koskaan syö aamupalaa vamos aamusin, koska meillä on aamupala paikan päällä. Se myös nopeentaa aamuja jonkin verran. Mun on pakko kuitenkin juoda jotain.

Tässä näkyy lopputulos. Mä päätin tänään laittaa pelkän otsatukan kiinni. Mä pidän mun hiuksia joka päivä jollain tavalla kiinni, koska auki ne ei näytä yhtään kivalta. Mä en myöskään haluu otsatukkaa mun silmien eteen. Voi kuinka väsyneeltä mä näytän.

Asuna toimi tänään lauantaina ostettu raitapaita, vanhat löysät housut ja joku farkkupaita. Tänään oli aika sininen asu, koska kengätkin oli siniset. Keskustassa oli vähän viileempi, kun meillä joten piti laittaa pitkähihanen päälle.

Klo: 08:10 on aika lähtee bussipysäkille. Mulla menee noin 20-30 min vamokseen. Tänään oli ihan kauhee ruuhka, joten matka kesti kauemmin kun yleensä. Pääsin kuitenkin perille ajoissa. Mä jään pois sörnäisten kohalla ja kävelen pienen matkan.

Klo: 13:00 loppuu vamos. Meillä alkaa ja loppuu aina samaan aikaan. Kotiin tultuani mä vaihdoin lyhyempiin housuihin. Nää samaiset housut on esiintynyt mun blogissa ennenkin. Ne on ostettu Maltalta viime kesänä.

Sitte on välipala aika. Vamoksessa ei oo aina ruokaa, joten mulla on kauhee nälkä. Ostin nälissäni pähkinöitä. Nää on kyllä hyviä. Mä en viiti syödä mahaa ihan täyteen, koska meillä on kuitenkin ruoka viiden aikoihin.


Klo: 15:00 on aika mennä ulos. Mä vien Murun aina samoihin aikoihin ulos. Iltapäivä lenkki on vähän pidempi, kuin aamulla. Tänään lenkki kesti noin 20 min. Murun kanssa kävely on aina niin hankalaa. Se haluu aina temppuilla omiaan. 

Sää oli ihan hyvä tänään. Pieniä pilviä oli. Aurinko pilkahteli pilvien välistä vähän väliä. Tuuli ei ollu niin kova kuin eilen. Lämpöä oli jotain 23 astetta.

Ulkoilun jälkeen mä oon vaan koneella tai leikkin Murun kanssa. Yleensä ilta menee koneella. Ei mulla oo oikeen muutakaan tekemistä, kun en mä harrasta mitään. Kesällä voi sitten tehä kaikkee, kun ei oo vamosta.


Klo: 17:00 on iltaruoka aika. Mä söin valmis salaatin ja jääteetä. Toi kreikansalaatti on ihan syötävää. Piti vaan lisätä vähän oliiveita. Jälkiruuaks oli marjoja. Nam! Noi on kyllä hyviä. Kesällä tulee syötyy paljon marjoja.

Käytiin iskän kanssa vielä illalla Jumbossa. Unohdin ottaa kameran mukaan, mutta ei sielä mitään ihmeellistä tapahtunu. Tuli juotua yks jäälatte. Se oli mun iltapala tällä kertaa.

Klo: 20:45 oli pakko mennä suihkuun, koska mulla oli sen verran likaset hiukset. Pesin vaan hiukset, en jaksanut tehdä muuta. Se oli nopee suihku. Rasvasin koko kropan, koska mulla on niin kuiva iho.

Klo: 22:00 laitoin tietokoneen pois ja menin katsomaan tv:tä. Olin vielä valveilla noin tunnin verran ja menin sitten nukkumaan. 

sunnuntai 20. toukokuuta 2018

Canon eos 1300D

Sain viime sunnuntaina mun viimeisen synttärilahjan. Olin toivonut tätä kameraa jo jonkin aikaa ja nyt se on mulla. Mä oon niin iloinen, koska tällä kameralla saa niin paljon parempia kuvia. Toivottavasti mä alan nyt ottamaan kuvia vähän enemmän, koska mulla oli pieni tauko tässä. Oon testaillut tätä kameraa nyt tän viikon aikana. Vielä on monia asia vähän hakusessa, mutta enköhän mä ne pian opi. Mä oon ottanu kuvia vähän kaikesta. Oon kokeillut eri asetuksia ja valotuksia. Nää kuvat ei oo mitään mun parhaimmistoa, mutta ei se haittaa. Mä oon vasta kokeilu vaiheessa.


Hämäräkuvaus on tässä kamerassa todella hyvä. Pikseleitä tulee todella vähän, mikä on tietysti kiva. Nyt saan otettuu myös hämärällä hyvä laatusia kuvia.


Tykkään ottaa lähikuvia eniten. Näissä kuvissa on kiva auringonpaiste. Värit tulee esille todella hyvin. Tää kamera tarkentaa nopeesti kuvattavaan kohteeseen. Tausta myös sumenee. Tätä mun edellinen kamera ei tehny.


Otin yhtenä iltana kuvia golfkentällä. Jälkimmäisessä kuvassa on mun iskä. Tää kamera toimii myös liikkuvassa kuvassa hyvin. Pitää vaan laittaa nopeempi tarkennus päälle.

Näinkin läheltä otettu kuva on hyvä laatunen. Muru tuli haistelee mun kameraa, niin päätin nappasta kuvan. Kieli liikku niin nopeesti, muuten kuva on tarkka.


Jotain random kuvia musta. En tiiä miks tein ton ilmeen. Olisin voinu hymyillä mielummin. Tässä näkyy myös mun kamera. Se on ihan perus mustan värinen. Painaa vähän enemmän, kun mun edellinen. Ihanaa, kun esittelen mun mahaa tossa kuvassa. 

perjantai 18. toukokuuta 2018

Päiväkirjamerkintä ke 31.5.2017

"2 päivää ja on kesäloma. Oon kyl odottanu mun kesälomaa. Vihdoin voi rentoutuu. Saa vapauden koulusta. Mun kesälomassa ei tuu paljoo tapahtuu mitää. Ainoo suuri tapahtuma on kielikurssi. Sekin on jo alku kesäst. koko heinäkuus ei tuu tapahtuu mitää. Ei mul oo kavereit joita tavata. Tylsä kesä taas tulossa. Hengaan vaan mun vanhempien kanssa kotona ja oon tietokoneel. Sit koulus tullaan kysymään mitä tapahtu kesäl, ei mitää. 
Ärsyttävää! Haluun sisältöö mun kesään Toivottavasti saan kavereita kielikurssilt ja voin tavata niitä kesäl. Ei ne kuitenkaa haluu tava mua, koska oon ärsyttävä kakara. Ei ne haluu ees olla mun kavereit. Kuka nyt haluis. Yritän kuitenkin ystävystyy niitten muitten kaa. Viestien perusteel ne vaikuttaa mukavilt ja et ne haluis ystävystyy. Toivotaan parasta. Muuten mun kesä tulee olemaan tylsä ja ei niin vauhdikas. Toivotaan kuitenkin parasta."

tiistai 15. toukokuuta 2018

Pääsykoe haastattelut

Nyt on ohi kahdet pääsykokeet. Valintakokeeseen kuului alkutesti, ryhmätehtävä ja haastattelu. Ensimmäinen valintakoe kesti kaksi päivää. Mun onnekseni mä pääsin alkutestistä läpi toiseen vaiheeseen. Kävin kahdessa Stadin ammattiopiston koulussa haastateltavana. Molemmissa oli melkeen sama valintakoe. Ihan hyvin meni, mutta paremminkin olis voinu mennä. Saa nyt nähdä pääsenkö kumpaakaan kouluun. Tuloksen saa tietää vasta kesällä. Tää odotus on aivan kauheeta. Tässä vaiheessa on varmaan hyvä kertoo, että mihin alalle mä hain. Päätin vihdoinkin hakea mun unelma-alalle eli media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkintoon. Musta tulee siis valokuvaaja tai nettisivujen tekijä (en tiiä oikeeta ammattinimikettä.) Tätä mä oon halunnut niin pitkään. Nyt kun valokuvaus tuli myös pk-pohjaseks, niin päätin sitten hakea alalle. 
Mä oon aina halunnut töihin johonkin lehteen valokuvaajaks. Kohta mulla on mahdollisuus siihen tai toivottavasti on. Valokuvaus on se mun juttu. Se olis ammatti jota mä jaksaisin tehdä koko loppu elämän. Opiskelut ei myöskään olis tylsiä, kun saa tehdä sitä mitä rakastaa. Valokuvauksesta oppii aina jotain uutta, joten tää tuntuu oikeelta ala valinnalta. Toivottavasti mä pääsen jompaankumpaan kouluun sisään. Pidetään sormet ristissä. Nyt sitten pitää vaan odottaa. Tulokset tulee vasta 14.6.    

sunnuntai 6. toukokuuta 2018

Synttärit

Eilen vietettiin mun synttäreitä sukulaisten voimin. En sen kummemmin vietä mitään kaverisynttäreitä. Kivat juhlat oli. Ruoka ja tunnelma oli todella hyvä. Sain lahjoja mitä voi käyttää mun tulevaisuuden kodissa. (Kiitos lahjoista, jos joku vieraista lukee mun blogia.) Eiliseltä tuli otettuu aika vähän kuvia. Suunnitelmissa oli ottaa paljon kuvia, mutta päivän aikana se unohtu. Kaikki on kuitenkin vielä tuoreessa muistissa päässä. Join todella vähän alkoholia, joten krapulasta ei tarvinnu kärsiä. Vielä on noin viikko niin oon oikeesti 18v. Vietän sen päivän skumpan kanssa. Odotan kyllä sitä. Nyt saatte jotain kuvia eiliseltä päivältä.


Nostettiin lippu aamulla salkoon. Halusin ihan mun kunniaks laittaa lipun. Pitihän se nyt laittaa, kun vihdoin on 18v. synttärit. Kuulosti vähän itsekkäältä, mutta eihän se sitä oo. sielä se sitten komeili koko päivän iltaan saakka.


 Päivän asuna toimi HM:mältä (hienosti taivutettu) hankittu shortsipuku. Tykkäsin tästä ihan sikana. Maksoin tästä 50e. Laitoin myös korviin mun rippi korvikset. Mun oli pakko laittaa pitkähihanen päälle, koska muuten olis näkyny rintaliivit takaa. Tein aika perus meikin, koska mä en osaa tehä mitään hienoja meikkejä. Tää oli paras kuva mitä sain itestäni. En saanu myöskään kuvan ottajaa, joten jouduin ottamaan ite kuvan peilin kautta. Toimi se näinki.


Alkupalat oli todella hyvät. Ruoka muutenkin oli todella hyvää. Iskä oli tehny kaikki ruuat. Äiti taas teki jälkiruuat. Unohdin ottaa muista ruuista kuvia. Synttärikakkuna oli mun lempi kakku eli prinsessakakku. Kaikki oli todella hyvin laitettu. Sain puhaltaa kynttilät ja mulle myös laulettiin. Eihän synttärit oo mitään ilman laulua.  

Koko päivän oli aurinkoinen ja lämmin ilma, mikä oli tietysti tosi kiva. Ulkona pysty olemaan t-paidalla. Ensimmäiset vieraat tuli jo 12, mutta virallisesti juhlat alko vasta kolmelta. Vieraita tuli iso määrä. Oli kiva nähdä sukulaisia ja tuttuja pitkästä aikaa. Juhlat kesti iltaan saakka.

Muru oli mukana juhlatunnelmassa. Se tykkäs hyppii ja haukkuu aina kun tuli vieraita. Muru oli kyllä yllättävän rauhallinen. Yleensä se on paljon villimpi. Se pääs myös kuvattavaks. Mä halusin ottaa Murun sukukuviin mukaan, koska onhan se nyt sukua. 
© Diary of life
Maira Gall