lauantai 18. maaliskuuta 2017

Pieni toive joka muuttui suureksi

Kävelet yksin, pimeässä. Et näe mitään muuta kuin pari olematonta tähteä taivaalla. Musiikki soi korvissa sekä kyyneleet valuvat silmistä. Et pelkää vaikka kaatuisitkin oksaan tai kompastuisit kuoppaan, koska olet jo kaatunut. 
Veri valuu kädestä, mutta ei sillä ole merkitystä, ei enään. Anna sen vain olla niin kaikki on paremmin. Kävelet ja katselet ympärillesi, mitään ei näy. Tuntuu kuin olisi jo kuollut, ei mitään ympärillä, pelkkää mustaa, rauha ja helpotus. 

Auto ajaa ohi ja olet taas todellisuudessa. Haluat kuolla ja olla rauhassa yksin. Miten maailmassa enään voi elää jos pelkää jokaista nurkkaa ja on väsynyt kävelemään eteenpäin. Et enään jaksa, luovitatko? Vaikea kysymys valtaa koko pään ja naurahdat ajatukselle. "Mitä helvetin väliä sillä on jos olen poissa?" Kysyt itseltäsi ja tunnet kuinka lämmin veri pysähtyy. "Ehkä niistä olisi pitänyt vain tehdä syvemmät." Sanot itsellesi ja katsot pettyneenä kättäsi.

Tekee mieli huutaa, tekee mieli juosta pakoon todellisuutta ja hypätä pois, mutta mistä saisin sen voiman hypätä? Olen liian heikko, liian hauras ja olematon tekemään mitään. "kuole paska, susta ei ole mihinkään." Huudat melkein itsellesi ja lisää verta alkaa valumaan. Hetkellinen rauha ei kestänytkään niin pitkään kuin ajattelit. Teet uuden viillon ja toisen heti sen perään.
Katsot kätesi uusia ja vanhoja viiltoja. Tunnet olosi epäonnistuneeksi ja teet uuden viillon. Ei sillä enään ole väliä, tehty mikä tehty. Ne eivät poistu kehostasi koskaan. Ne pysyvät siinä ihan kuin niillä olisi jokin merkitys. Ehkä onkin?

Katsot ympärillesi ja tuntuu kuin jokin olisi lähellä, joku joka aiheuttaa kaiken tämän ja ohjaa sinua huonommalle tielle. Et näe enään valoa, vaan suljet silmät. Vedät viimeisen viillon valtimon kohdalle. Annat sen valua niin kauan kuin sinusta on voimia enään jäljellä. Pieni hymy leviää kasvoillesi. Olet yksin, olet rauhassa.

Puristat kirjettä kädessäsi ja kyynel tipahtaa poskelta. Kirje on anteeksipyyntö parhaalle kaverillesi.
"Hei, nyt kun luet tätä olen jo poissa, ehkä paremmassa paikassa. En ole varma, mutta sen haluan sanoa, että en olisi selvinnyt näin pitkälle ilman sinua. Autoit minua joka päivä, jokaisen askeleen ja autoit minua näkemään pienen ilon. Kiitos. Mutta nyt annan sinun olla rauhassa. Sinun ei enään tarvitse huolehtia minusta. Muista että tämä oli minun päätös ja itse halusin tämän tapahtuvan. Turha tätä on surra. Tehty mikä tehty. Kiitos kaikesta ja nähdään ehkä seuraavassa elämässä."

Hengityksesi pysähtyy ja hymy jäi kasvoille. Kuolit onnellisena. Toiveesi toteutui.


Ei kommentteja

Lähetä kommentti

© Diary of life
Maira Gall