perjantai 3. elokuuta 2018

Taas kouluun

6.8 alkaa koulu. Alotan taas koulun uudestaan. Tuntuu, kuin joka vuosi mä vaihtaisin alaa tai koulua. Nyt mä pidän tästä suunnitelmasta kiinni ja aion suorittaa itselleni ammatin. Vähän aikaa sitten mä kerroin hakeneeni kuvallisen ilmaisun linjalle. En kuitenkaan päässyt sinne, mikä harmitti todella paljon. En päässyt opiskelemaan mun unelma ammattiin. Sen sijaan pääsin lääkealan linjalle. Se ei ehkä ole mun unelma ammatti, mutta hyvä ammatti silti. Tärkeintä tässä kuitenkin on se että pääsin kouluun sisään. Nyt voin jatkaa elämässä eteenpäin. Toivotaan, että tästä vuodesta tulee hyvä. Pidetään sormet ristissä.

Aina mua jännittää jollain tavalla aloittaa uudessa koulussa. Ei siinä oo mitään jännitettävää, mutta silti. Kaikkia jännittää vaikkei sitä huomais. Pari ensimmäistä päivää mulla menee aina jännittäessä. Se menee kyllä ohi, kun saa tutustua muihin. Olis kiva saada uusia kavereita koulusta, koska kavereita ei voi koskaan olla liikaa. Katotaan miten käy.

Kesäloma meni tänä vuonna todella nopeasti. Päivät vaan hupeni. Kerkesin tehdä vaikka mitä. Tärkein tapahtuma on kuitenkin vielä tulossa, Weekend festarit. Sitä odotan kyllä innolla. Tänä kesänä oli ihanan lämpimiä päiviä. Grillattiin, käytiin uimassa sekä vietettiin paljon aikaa ulkona. Toivottavasti yhtä lämmintä olis ensi kesänä. Vielä on pari päivää kesälomaa jäljellä. Nautitaan niistä päivistä vielä kun voidaan.

Hei milloin teillä alkaa koulu ja aloitatteko uudessa vai jatkatteko vanhassa koulussa?

Tässä vielä kuvia mun kesälomasta:

Tässä ollaan nauttimassa lämpimästä kesäillasta. Juostiin Murun kanssa nurmikolla. Muru rakasta vapaana juoksemista. Iskä juoksi sen kanssa.


Oltiin viikon verran Kreikassa. Se oli kyllä hyvä matka. Sen jälkeen oli sitten hyvä viettää loppu kesä Suomessa. Rusketuin oikein kunnolla matkan aikana. Ainoa miinus matkassa oli sade ja ukkonen.

Käytiin myös Saimaalla. Oltiin sielä viikon verran mun kaverin ja perheen kanssa. Kivaa oli. Grillattiin, käytiin keilaamassa ja pyöräiltiin.


Kävin myös Porvoossa telttailemassa. Kaupunki oli kyllä kiva. Muuten se retki ei ollu parhaimmasta päästä. Nukkuminen oli ihan kauheeta. Selkään sattu ja tuli heräiltyy yön aikana.

4 kommenttia

  1. Kiva postaus! Mulla alkaa koulu vasta kuukauden päästä 3.9, kun oon ammattikorkeakoulussa. Sairaanhoitajaksi opiskelen ja jatkuu siis, tammikuussa aloitin :) Tsemppiä kouluun!

    VastaaPoista
  2. Ihania lomakuvia ja mietteitä! Tsemppiä kouluun, eiköhän se oikea ala vielä löydy :)
    Mulla alkaa myös uudet tuulet, syksyllä meen Tukholmaan opiskelemaan liikunnanopettajaksi! Meillä koulu alkaa varsinaisesti vasta 3.9, eli lomaa hyvin jäljellä vielä :D

    https://kadonneenjaljilla-sonja.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kyllä mä uskon, että se ala löytyy vielä :)

      Poista

© Diary of life
Maira Gall